Hyväntekeväisyyttä

Kummilapsi Keniasta

Faith

Meidän tallilla on ollut jo rontin vuoden oma kummityttö Faith, joka on syntynyt 2.2.2008.

”Faith on kotoisin Kindu nimisestä kylästä läheltä Kisumun kaupunkia. Hän kuulu luoheimoon ja puhuu äidinkielenään luokieltä ja on nyt aloittanut kahdeksanvuotisen peruskoulun. Faithin nuori äiti (33-vuotias mua vaan pari vuotta vanhempi) huolehtii perheen viidestä lapsesta, joista Faith on toiseksinuorin.
Faith sai viimevuonna hankkeemme kautta uudet mustat nahkaiset koulukengät ja rahaa koulupuvun hankintaan.  Tänä vuonna hän sai huhtikuussa hyttysverkon, peiton, alusvaatteita, vihkoja, kyniä ja rahaa uuden koulupuvun hankintaan.
Perhe asuu tyypillisessä kenialaisessa savimajassa. Pihapiirissään heillä on kasvimaa, jossa kasvattavat mm. maissia. Keniassa syödään päivittäin ugali-puuroa, joka on tehty maissijauhoista. Tämän vuoksi lähes kaikilla on kasvamassa omalla kasvimaallaan maissia. Perheellä on lehmiä ja lampaita, joista yhdessä kaikki huolehtivat.”
Olisi hienoa päästä joskus tapaamaan likkaa ihan livenä, mutta toisaalta voisin sillä rahalla kustantaa varmaan koko suvun vuoden kulut….Että ehkä kirjoittaminen piisaa :)

Nuorten turvatalo

Yhtenä syksynä päätin laittaa oman korteni kekoon jossain määrin Suomen nuorison hyväksi. Ensin pallottelimme talliporukalla jotain talutustapahtumaa Lempäälään tai Tampereelle. Saatuani laskettua kuvitteellisen tuoton olin kovin pettynyt, sillä eihän talutusratsastuksesta voi pyytää määräänsä suurempaa maksua ja vaikka kuinka olisimme talutelleet ei summa (max 200 euroa) olisi siitä juurikaan noussut…..Niinpä niin. Olin kuitenkin päättänyt että jotakin aion kehitellä.
Viimein päädyin ratkaisuun, että järjestän tallilla leikkimieliset kilpailut joiden osallistumismaksut lahjoitetaan lyhentämättömänä SPR:n nuorten turvatalon hyväksi. Turvatalon porukka sai jopa tulla hoitamaan rahastuksen, ettei kukaan kuvittelisi minun ottavan mitään välistä(oikeastaan verottajaa lähinnä ajattelin, sillä jos minä olisin rahastanut olisi tietenkin välistä mennyt verot, mutta virallisesta SPR:n kolehtilaatikosta sitä ei mene).
Tapahtuma keräsi hyvin porukkaa. Kaikki olivat oikeastaan meidän tallilaisia. Kilpailuissa oli todella kiva tunnelma ja jotkut halusivat jopa laittaa hieman isomman summan lahjoitukseen. Lopulta rahaa kertyi about 500 euroa ja ne sovittiin käytettävän nimenomaan nuorison hyväksi!

Hevosaiheinen oppitunti

Eräänä keväisenä päivänä saimme Rasun ja Ellin kanssa kutsun tulla pitämään pari hevosaiheista tuntia alakouluun Pirkkalaan. Toimme mukana pari estettä. Elli sai toimia halimaskottina ja Rasu esittely ponina. Lapset saivat huutaa vastauksia hevosaiheisiin kysymyksiin kuten: ”miksi kutsutaan tyttö ja poika hevosia? Mitä tarkoittaa ruuna? Mikä on hevosen hiusten nimi?” Sekä moneen muuhun. Oli hienoa nähdä miten lapsukaiset innostuivat huutamaan ja saimme myös kannustettua Rasun kaksikerroksisen muuriesteen yli! Lopuksi kaikki sai halutessaan halata poneja. Oli niin hauska päivä, että mietin miksi ei koulujen hevosoppitunteja järjestettäisi aina näin.

Kirkon yhteisvastuukeräyksessä

Pirkkalan kirkolla järjestettiin tällainen messu ja sen perään ns.talvirieha. Mulle soitettiin asian tiimoilta hyvissä ajoin. Harmiksemme en voinut kuitenkaan täysin sitoutua ajankohtaan, sillä minulla oli oma valmiiksi sovittu/maksettu estetreenipäivä samana päivänä. Tapahtumaviikolla isä otti sattumalta puheeksi kyseisen messun ja päätti lähteä Elli- vuonis matkassaan kirkolle hyvää mieltä jakamaan.
Tapahtumapäivänä oli kamala myrskykeli. Minun piti vain tipauttaa Elli ja Pertti paikan päälle ennen valkkuani. Oli kuitenkin niin hurja ilma ja poneja myös muilta talleilta, ettei talutuksen jono päätä huimannut niinpä jäin heidän kaverikseen. Näin saimmekin yhteistuumin lapsikatraan taluteltua ennätysajassa.
Lapset oli niin pieniä, että Ellin suosio pusuponina oli ehdottomasti suurempi, kuin itse talutusratsuna. Talutus oli järjestetty hienosti mäen kummun ja kirkon väliin niin tuuli ei häirinnyt itse ratsastusta. Näimme muutamia tuttuja paikalla ja oli kivaa, kun kaikki tuli moikkaamaan! Pääsimme lähtemään jo niin aikaisin, että ehdin Missin ja minun estereeneihin vallan mainiosti, vaikka ne oli ihan eripuolella Tamperetta.

Vanhainkodissa

Eräänä keväisenä päivänä lähdimme ystäväni Tainan, Rasu-ponin, Akka-vuohen ja koirieni Hukan ja Miilun kanssa vierailemaan vanhainkodissa järjestettävään ulkoilu tapahtumaan. Ensin paikanpäälle löytäminen oli himpun verran vaikeaa ja ajoimme ohi pariin otteeseen. Löysimme lopulta kuitenkin perille.
Ulos oli sytytetty nuotio ja vanhukset pääsivät pyörätuoleineen paistamaan makkaraa. Tilaisuudessa oli rauhallinen meininki. Keli oli muistaakseni vielä hiukan luminen. Rasun päästyä trailerista ulos se oli ihmeissään. Yleensä se oli tottunut olemaan vain talutustapahtumissa mukana. Taina taas talutti todella hämmentynyttä Akkaa. Se seisoi sorkat lukittuneina maahan järkytyksestä. Se ei ollut ikinä joutunut vieraaseen paikkaan narussa. Taina jäi sitä houkuttelemaan minun ja Rasun lähtiessä tutustumaan ihmisiin.
Rasu oli kuin tähän tehtävään luotu. Se kulki vierastamatta pyörätuolien välissä. Ilme oli koko ajan iloinen. Korvat pystyssä ja silmät suurina, mitä niitä mustan pitkän otsaharjan alta näkyi. Tamma otti hyvin kontaktia kaikkiin ja kosketteli pehmeällä turvallaan niin välittömästi, kuin eläimet yleensä ilman herkkuja tekee. Olin itsekin yllättynyt miten hyvin se kohtasi kaikkia ihmisiä, kun ajattelin ettei poni osaisi ja laumassakin Rasu viihtyy monesti omissa oloissaan.
Vanhuksilla oli paljon hevoskokemuksia nuoruudestaan. Hevoset olivat kuuluneet työmielessä jossain määrin kaikkien elämään. Poneja ei niinkään ollut. Shettiksethän on ehkä ennemmin kaivosponeja, joita ei tietääkseni Suomessa ole koskaan siihen hommaan käytetty. Rasu tuntui niin omatoimisesti vaihtavan vanhuksesta toiseen, että Taina sai tulla sen kanssa jatkamaan.
Akkakin oli päässyt jo hieman lähemmäs ihmispaljoutta. Se ei kuitenkaan ollut oma itsensä vaan lukitsi sorkat maahan vähän väliä. Keksin hakea Hukka-koiran sen kaveriksi toiseen käteeni ja johan alkoi vuohikin liikkua.
Oli monia vanhuksia, jotka olivat lypsäneet vuohista maitoa ja osalla oli ollut lampaita kotona. Hukka sai ihmisiltä makkaroiden loput ja hoiti hyvin kaikkien silitettävänä olemiset Akan puolesta. Akka kun ei joka viikko kuukaudesta välitä ihmisten paijauksesta vaan haluaa olla omana arvon vanhapiikanaan ja tulla silitettäväksi vain, kun naiselliset hormoonit niin kokevat.
Kyllä oli vanhuksilla naurun ja puheen aihetta tässä lemmikki laumassa. Mielestäni oli vain yksi mummo, joka ei halunnut ponin sitä haistelevan, mutta koira ja vuohi kelpasivat hänellekin.
Tapahtuman päättyessä me keräsimme eläimet ja jätökset kyytiin. Sitten hurautettiin kotiin. Miilu ei nyt päässyt hommiin mukaan, mutta se osasi odottaa hienosti autossa.

Mainokset